Ounasvaaran rakentamisesta/rakentamattomuudesta on näin vaalien alla taas yritetty tehdä kiistakapulaa. Itse ikäni Rovaniemellä asuneena muistan Ounasvaaran metsäisenä hiihtelymaastona. Ei ollut pallohallia, urheiluopistoa, hotellia, eikä hiihtokeskuksta hyppyreineen, eikä teitä. Kuitenkin niiden rakentaminen 60-luvulta alkaen on tuonut Rovaniemelle osan siitä imgosta, joka meillä nyt on. Ne ovat tuoneet meille turisteja, elämää ja toimeentuloa.

Syvimmiltään minun elämääni ei häiritse, jos Ounasvaara on rakentamatta tai sitä vielä pikkuisen rakennetaan. En pidä sitä elämän kynnyskysymyksenä. Sitä on enemmänkin sosiaalinen ja henkinen pahoinvointi ja yleinen tyytymättömyys. Esimerkiksi pistetalot, jotka ovat rinteen alareunassa, niin pieni nauha muutamia omakotitaloja kaupunkiin päin ei kokonaisuutta rikkoisi. Omakotitalot on helppo maastoon upottaa. Hyvä esimerkki talojen maastouttamisesta on Häkinvaara, jossa luonto on säilytetty talojen ympärillä.

Pääasia on ihmisen hyvinvointi. Tietenkin Ounasvaaran rakentaminen saattaa joillekin aiheuttaa kipua, enkä halua sitä olla lisäämässä, vaan rakennusasiat, kuten muutkin yhteiset asiat, ovat sovittavia asioita.

Kaikessa rakentamisessa nostaisin ensimmäiselle sijalle ihmisen ja ihmisistä muodostuu perhe ja perheistä suvut ja koko yhteiskunta.

Tähän nousivat mieleeni minulle rakkaan Suojelus-enkeli -laulun sanat:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
/: vaan ihana enkeli vieressä käy. :/

On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein sen käytävä liukaskin lie.
Niin helposti lapsonen langeta vois,
/: jos käsi ei enkelin kädessä ois. :/

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ ihana enkeli kotihin vie.
Oi lapsi, jos koskaan et ottaa sä vois
/: sun kättäsi enkelin kädestä pois. :/