Erkki Helistekangas
Naavakuja 4 B 12
96910 ROVANIEMI
p. 0400-272621
erkki.helistekangas(a)pp1.fi
www.erkkihelistekangas.net
Kuljetusliike Erkki Helistekangas
Lautakunta- ja luottamuspaikoistaKeskiviikko 28.1.2009 klo 23.28 Lapin Kansassa olleista Erkki Tikkasen kommenteista sen verran, että en ole häntä missään yhteisissä kokouksissa ja tapaamisissa nähnyt, eikä hän ole sanallakaan tullut keskustelemaan kanssani näistä paikkajaoista. Niinpä ihmettelen hänen menoaan suoraan lehtien palstoille. Ihmettelen myös, että mihin hän nyt tällä "kampanjoinnilla" tähtää. Itse olen kokenut, että paikkajaot ovat menneet suht´koht´vaalituloksen mukaisesti. Tällä vaalityöllä saavutimme tällaisen tuloksen ja tällä tuloksella ei paljon henkseleitä voi paukutella. Jokainen meistä voi katsoa itseensä, minkälaista vaalityötä teki. Ennen vaaleja tehty työ tuottaa sen, mitä vaaleissa saadaan. - Vaalit on käyty ja "kansa on puhunut ja pulinat pois". Turha siitä on sitten jälkikäteen ruveta rutisemaan. Rehellisempää on tehdä työtä omana puolueena kuin että napsia lautakuntapaikkoja toisen puolueen siivellä. Tottakai teemme sitten yhteistyötä toisten puolueitten kanssa ja eri puolueisiin kuuluvien ihmisten kanssa. Nyt on taas neljän vuoden vaalityöskentely alkanut. Erkki Tikkasen tyyli ei ole varmastikaan kenenkään edun mukaista työskentelyä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lautakunta, luottamustehtävät |