Erkki Helistekangas
Naavakuja 4 B 12
96910 ROVANIEMI
p. 0400-272621
erkki.helistekangas(a)pp1.fi
www.erkkihelistekangas.net
Kuljetusliike Erkki Helistekangas
Valtuustokausi on aloitettuTiistai 13.1.2009 klo 22.51 Niin se tämäkin valtuustokausi aloitettiin ja perussuomalaisten ikäpresidentti Oskari Autin (73 v) aloituspuheenvuoro oli minusta mielenkiintoista vanhemman ihmisen havainnointia ja elämän kokemuksella maustettua. Se minua hiukan ihmetytti ja hämmästytti, että kun vanhempi ihminen puhuu, niin ei keskitytä kuuntelemaan, vaan tuon puheen aikana valtuutetut osoittivat huonoa käytöstä kärsimättömyydellään ja yleisellä hälinällä. Ja puheen aikana sanoisinko sivistymättömyyttä osoitti kokoomuksen Alaoja, joka häiritsi puhetta keskeytyshuudoillaan. Toivomus itsellä on ja ihan rukous, että tässä tulevana valtuustokautena keskityttäis kuuntelemaan toinen toistamme ja siten arvostettais valtuustotyötämme. Onhan meillä sitä varten peräti korviakin kaksi kappaletta. Jos ei kuunnella, ei voi syntyä aitoa yhteistyötä. Kansa on valinnut Rovaniemen valtuustoon erilaisia ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka sitten kansalaisten edustajina pyrkivät tuomaan niitä rakennusaineita tähän rakennukseen, jota tämä valtuusto ylimpänä päättäjänä rakentaa. Kukin tuo siis omasta taustasta ja aatemaailmastaan. Itsellekin tuli haasteita pienen ryhmämme puheenjohtajana ja teknisen lautakunnan jäsenenä. Lautakuntatyö kiinnostaa minua tosi paljon ja otan sen vastaa haasteena, johon yritän oman osaamiseni ja elämänkokemukseni tuoda. Kaikessa tässä työssä laitan luottamukseni ja turvani Ikiaikoijen Jumalaan. Hänelle, Jeesukselle, olen sydämestäni kiitollinen psalmin 103 jakeiden1-6 sanoin: "Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhoita, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt...." |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuusto |
Valtuustokeskusteluja, budjetista, ym.Tiistai 11.11.2008 klo 23.59 Kaksi päivää on valtuustossa keskusteltu mm. budjetista. Puheenvuoroja pidettiin molempina päivinä kolmisensataa, eli täysiä työpäiviä ja ihan mielenkiintoisia keskusteluja. Erityisesti panin merkille, kuinka kaupugin hallituksen varapuheenjohtaja Esko Riepula (SDP) tykkäsi istua varapuheenjohtajan paikalla ja näytti kovinkin, voisko sanoa, otetulta siinä tehtävässä. Mutta Riepulan puheiden sisällöt eivät mitään kovin perusteellisia olleet, vaikka odotin yliopiston rehtorilta sen tasoista kommunikointia niin kuin voisi tuontasoiselta mieheltä odottaakin, eli viisauksia. Muutamia lausahduksia oli ihan alta lipan. Mutta ei siinä mittään, kaikillahan meillä joskus tökkii niin sanat kuin muukin. Pääasiassa kuitenkin hyvässä hengessä edettiin ja sinettäläisetkin saavat liikuntahallinsa. Pääsääntöisesti nämä virkamiesten valmistelemat isot paperiniput ja hallituksen pöydältä tulleet esitykset tulivat ihan kivuitta hyväksytyiksi. Varmaan monestakin perspektiivistä katsotiin asioita ja nyt on hyvä lähteä uudelle valtuustokaudelle. Tietenkin on pieni huoli, mitä maailman tilanteet tuovat tullessaan. Huomenna on vielä tulevalle valtuustokaudelle palaveri, jossa väännetään kättä lautakuntapaikoista. Niinkuin lehdessäkin jo luki, niin emme mene enää yhteiseen valtuustoryhmään Kokoomuksen kanssa, vaan rakennamme omaa työtämme. Vaikka emme voi moittia Kokoomuksen kanssa tehtyä yhteistyötä, vaan olemme saaneet pitää melko vapaat kädet, niin oman valtuustoryhmän kautta työ Kristillisdemokraattina välityy kaikkein parhaiten. Myöskin täytyy ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat meitä äänestänneet, että toimimme annetujen valtakirjojen mukaisesti. Kiitän Kokoomusta yhteistyöstä ja varmasti teemme yhteistyötä edelleenkin, samoin kaikkien muidenkin puolueiden kanssa. Kristittynä ihmisenä haluan ennen muuta luottaa, että Jeesus Jumalan Poika voi antaa ajatuksia ja ideoita, vaikkakin välistä melko vajavaisesti olen niitä esiin tuonut. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuustokeskustelu, budjetti |
Uusi valtuusto ja hallitus kaupungissamme, ruvetkaamme tositoimiinKeskiviikko 29.10.2008 klo 23.09 Valinnat valtuustoon on tehty ja tarkistuslaskelmat suoritettu. Nyt on sitten ikäänkuin uudet vaalit esissä. Nyt on hallituspaikoista kyselyä ja mediakin jo kyselee ja odottaa vastauksia. 12.11. on puolueitten yhteinen kokoontuminen, johon mennessä löytyy toivottavasti hyvin valmisteltu hallituspaikkojen jakosuunnitelma. Keskusta luonnollisesti suurimpana näyttänee kaapin paikan. Kaupungin talouden tasapainoon saattamiseksi tarvitaan jokaisen ryhmittymän panosta ja näköalaa alueen ihmisten elämän tarpeista. Tarvitaan tulevaisuuden toivon luomista ja sellainen meininki, että me kaikki pyrimme rakentamaan tätä kaupunkia kaikkien kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Haasteellisessa maailman taloustilanteessa joudumme varmasti tekemään myös omassamme vaikeitakin päätöksiä, keneltä/mistä joudumme leikkaamaan. Jo nyt on mahdolliset työttömyysuhkat ja köyhyyden lisääntyminen koko yhteiskunnassa. Sitä varten valtuustossa ja hallituksessa on oltava sellaisia silmäpareja, jotka huomioivat nämä taloudelliset eriarvoisuudet. Meidän tulee päätöksen teossa huomioida erityisesti sairaat, vanhukset, työttömät ja lapsiperheet, jotka ovat ns. heikoin lenkki. Kun me näemme ja kuulemme kuinka hyvinvoinnista huolimatta keskuudessamme on paljon epätoivoa ja köyhyyttä ja suoranaista hätää, meidän on pyrittävä luomaan semmoiset työkalut, joilla heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ja perheiden elämäntilanteisiin saataisiin ennalta ehkäisy. Auttaminen tulisi olla jokaisen puolueen ohjelmassa ensimmöisenä. Kun tuemme heikointa, niin sen mukana vahvistuu koko yhteisö. Siinä on lupausten täyttämistä jokaiselle valtuutetulle ja puolueelle ja niitä lupauksiahan jokainen valtuutettu on vuosikymmeniä toitottanut vaaleista vaaleihin. Valitettavasti kansa, ihmiset ovat toistuvasti joutuneet pettymään poliitikoiden katteettomiin lupauksiin. Kuinka pettyneitä ihmiset ovat päättäjiin, siitä kertoo äänestysprosentti, joka on kiikun kaakun 60 %, missä on 40 %? Politikoinnilla on 40 % kansasta saatu siihen pisteeseen, että he eivät luota poliitikkojen lupauksiin, koska poliitikot itse ovat omilla toimillaan antaneet sellaisen signaalin, että vain kerran neljässä vuodessa politiikka tarvitsee kansan ääntä. Ennen vaaleja on kaikilla puolueilla showta, on kintasta ja muuta tilpehööriä, mutta vaalien jälkeen nämä unohtuvat. Ajatellaan nyt niitä 40 %:a, jotka jättivät äänensä antamatta. Raamatusta tähän kaikkeen löytyy malli, joka on kaikkein tuloksellisin ja hienoin malli: "Vanhurskaus (=oikeamielisyys) kansan korottaa ja jakuu, että "synti on kansakuntien häpeä". |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuusto, hallitus, leipäjonot, palkankorotukset |