Yhteystiedot

Erkki Helistekangas
Naavakuja 4 B 12
96910 ROVANIEMI
p. 0400-272621
erkki.helistekangas(a)pp1.fi
www.erkkihelistekangas.net
Kuljetusliike Erkki Helistekangas

Uutiset

2.3.2017Keskustan listoilla ehdokkaana kunnallisvaaleissaLue lisää »9.6.2010Kuljetusliike Erkki Helistekangas on perustettuLue lisää »2.10.2008Kotivut käyttöön!Lue lisää »

Uusimmat kuvat

Valtuustokausi on aloitettu

Tiistai 13.1.2009 klo 22.51

Niin se tämäkin valtuustokausi aloitettiin ja perussuomalaisten ikäpresidentti Oskari Autin (73 v) aloituspuheenvuoro oli minusta mielenkiintoista vanhemman ihmisen havainnointia ja elämän kokemuksella maustettua. Se minua hiukan ihmetytti ja hämmästytti, että kun vanhempi ihminen puhuu, niin ei keskitytä kuuntelemaan, vaan tuon puheen aikana valtuutetut osoittivat huonoa käytöstä kärsimättömyydellään ja yleisellä hälinällä. Ja puheen aikana sanoisinko sivistymättömyyttä osoitti kokoomuksen Alaoja, joka häiritsi puhetta keskeytyshuudoillaan.

Samoin perussuomalaisten Hemmo Koskenniemen puhe oli aivan oikeutettua ja lain mukaista. Hän toi esille tätä politiikan mädännäisyyttä aivan rehellisesti. Tietenkään tämä kirpeä totuus ei ole kaikkien kuuloelimiä hivelevää.

Toivomus itsellä on ja ihan rukous, että tässä tulevana valtuustokautena keskityttäis kuuntelemaan toinen toistamme ja siten arvostettais valtuustotyötämme. Onhan meillä sitä varten peräti korviakin kaksi kappaletta. Jos ei kuunnella, ei voi syntyä aitoa yhteistyötä. Kansa on valinnut Rovaniemen valtuustoon erilaisia ihmisiä ja persoonallisuuksia, jotka sitten kansalaisten edustajina pyrkivät tuomaan niitä rakennusaineita tähän rakennukseen, jota tämä valtuusto ylimpänä päättäjänä rakentaa. Kukin tuo siis omasta taustasta ja aatemaailmastaan.

Itsellekin tuli haasteita pienen ryhmämme puheenjohtajana ja teknisen lautakunnan jäsenenä. Lautakuntatyö kiinnostaa minua tosi paljon ja otan sen vastaa haasteena, johon yritän oman osaamiseni  ja elämänkokemukseni tuoda.

Kaikessa tässä työssä laitan luottamukseni ja turvani Ikiaikoijen Jumalaan. Hänelle, Jeesukselle, olen sydämestäni kiitollinen psalmin 103 jakeiden1-6 sanoin: "Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhoita, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt...."

Muuten, vinkkinä suosittelen kaikille TV7 -kanavaa ja erityisesti sieltä englantilaisen David Pawsonin raamatunopetusta, tulee sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 20.30.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuusto

Joulusta ja Israelista

Tiistai 30.12.2008 klo 9.39

Joulunaika meni joutusasti. Pojan perhe, lapsenlapset kävivät tervehtimässä.

Sampoaukiolla on kioskilla riittänyt touhua. Kävijöitä on ollut maailman joka kolkalta. Evankeliumi näyttää kelpaavan, erityisesti japanilaisille. Kaikessa tässä maailman myllerryksessä uutisia tulee jos minkälaisia, mutta Jumalan Sana se on ja pysyy.

Eräs milenkiintoinen tapaaminen sattui, kun tutustuin kioskilla israelilaiseen pariskuntaan, olivat täällä lomailemassa. Sattuivat vielä olemaan Eilatin kaupungista ja niinpä heille nämä maisemat olivat vastakohtana mielenkiintoisia. Siinä sitten pyhien aikana kuljettiin yhdessä ja tuntui, että oltiin kuin vanhoja tuttuja. Juttelimme myös näin ihan ruohonjuuritasolla, miten osaltamme edistäisimme Rovaniemen ja Eilatin ystävyyskaupunkihanketta. Lähtöpäivänä sunnuntaina sattui vielä Lapin Kansassa olemaan kirjoitus Eilatista.
Niinpä sunnuntain Lapin Kansa lähti vieraidemme matkamuistoksi.

Oli myös kirjoitus Israelissa olevasta sotatilasta. Ihmettelen tätä Suomen uutisointia. Hamas on koko talven, viikkoja, tulittanut rakettitulella israelilaisia kaupunkeja ja kun Israel lopulta tekee siihen topin, niin vasta siitä nostetaan uutiset. - Ajatteleppa kuinka kauan sietäisit jatkuvaa rakettitulitusta nurkillesi ihan noin vain?

En sano että rauhanneuvottelut ovat turhia, mutta niin kauan kuin  keskustellaan aluejaosta palestiinalaiset/juutalaiset, ei neuvotteluista tule mitään loppua. Äärijärjestöt eivät edes tunnusta Israelin olemassaolon oikeutta vaan puhuvat "koko palestiinan vapauttamisesta". - Selvin olisi kun katsottaisiin vaan raamatusta, nimittäin Jumala on jo sinne määritellyt maan rajat, jota Hän kutsuu omaksi maakseen ja jonka Hän lupaa antaa israelilaisille. Sen Hän kerran tulee kuitenkin tekemään, niin helpointa olisi jo nyt lähteä siltä pohjalta:)

Mutta raamatun mukaan Israelin alueelle ennustetaan vaikeita aikoja ja sitä, että kaikki kansakunnat kääntyvät Israelia vastaan. Olen ajatellut, että Jumala antaa nyt kansakunnille mahdollisuuden näyttää keneen he uskovat. Raamatun mukaan tulee sitten oikeudenmukainen kansakuntien tuomio  "Te olette jakaneet minun maani ja hajoittaneet minun kansani". - Jumala ei ole mitään muuta maata koko maapallolta valinnut ja ottanut nimiinsä kuin tuon pienen Israelin maan. - Siksi sillä on niin paljon ottajia.

               *******************************

Vuosi vaihtuu, jospa saatais kaupungin kirkoista ja rukoushuoneista kuulla evankeliumia tänä tulevana vuonna. Jospa saisimme ihan kansakuntana katsoa asioita tuolta Jumalan näkökulmista. 

Toivotan Siunattua Uutta Vuotta "kaikille lukijoilleni"! 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Israel

Sampo-aukiolla joulukioskissa ja itsenäisyyspäivämme tiimoilta

Perjantai 5.12.2008 klo 22.46

Kunnallispolitiikka on nyt hiljentynyt, pienenä puoluueena tässä "demokrataissa" olemme saaneet niitä murusia, mitä isojen pöydältä tippuu. Niinpä olen nyt saanut keskittyä kaikkein tärkeimpään työhön. Sampo-aukiolla seisovat myyntikojut, joista vuokrasimme yhden. Sieltä me jaamme hengellistä kirjallisuutta eri kielillä eri kielisille ihmisille ja samalla lahjoitamme Kultalyhde-joululehteä rovaniemeläisille.

Olen yllättynyt kuinka laajalta alueelta ihmisiä saapuu Rovaniemelle.
On nuoria, lapsia ja vanhuksia, eli kaiken ikäisiä. Siinä saapi kohdata ihmisiä tosiaan lukemattomista kansanryhmistä.  Esimerkiksi tänä päivänä aamusta alkaen kioskilla kävi suomalaisia, englantilaisia irlantilaisia walesilaisia, skotteja, amerikkalaisia, japanilaisia, kiinalaisia, singaporellaisia, uzbekistanilaisia, saksalaisia, unkarilaisia, angolalaisia, portugaleja, italialaisia, espanjalaisia, venäläisiä, kurdistanilaisia, intialasia. Näille kaikille kieliryhmille oli tarjota heidän omalla kielellään hengellistä luettavaa. Kaverinani on ollut Molkojärven Tuulikki. - Erittäin palkitsevaa työtä!

Suomalaisten kanssa on syntynyt oikein rikkaita ja antoisia keskusteluhetkiä elämän syvällisimmistä asioista. Vaikka on joulun aika, niin vielä ei ole näkynyt paniikin omaista hysteriaa kaupallisessa mielessä. Täytyy toivoakin, että ihmiset ymmärtäisivät, että ostamalla me emme onnea saa. Onni ja autuus on meitä niin lähellä ja lepo tuleepi tästä kaikkein tärkeimmästä lahjasta, minkä Jumala antoi meille pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen rakkauttaan emme voi rahalla ostaa, sillä Hän itse sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon".

Ystäväni, Jeesuksen antama lepo on sitten sataprosenttista lepoa.
Jos et vielä ole kokenut tätä, niin varmasti löydät kirjahyllystäsi tai saat jostain lainaksi raamatun tai uuden testamentin, jossa Jeesus puhuu meille sanansa kautta ja tarjoaa tätä lepoa lahjaksi. Ja jos sinulla ei vielä ole sitä, niin tule käymään Sampo-aukiolla kioskilla, niin varmasti löydämme sinullekin sopivaa luettavaa tältä alueelta.


                   ***********************

Huomenna vietämme itsenäisyyspäivää, joka mielestäni on valitettavasti vain itsenäisyyspäivän rippeitä. Businesmiehet sanovat, että tämä on OK, mutta miten me tavalliset ihmiset tämän ymmärrämme? - Direktiivit tulevat nykyään Brysselistä. Isämme ja itsenäisyytemme puolesta taistelleet sotilaamme, sankarivainajat ja sotainvalidit antoivat verensä tämän rakkaan maamme puolesta. Heidän hankkimansa itsenäisyys pidettiin niin halpana ja merkityksettömänä, että kansamme saatiin valtavalla valheellisella ja epärehellisellä informaatiollla, ns. epärehellisellä demokratialla, vierainen valtakuntien käsiin ja maailman markkinoiden riepoteltavaksi. Pidän, että valheella rakennetut liittoutumat eivät ole kestäviä, "kyllä kansa tietää".

Mielestäni Itsenäisellä valtiolla on oma raha, oma hallitus, oma perustuslaki ja omat rajat!? - Toivon, että Suomi voisi laulaa omaa Maamme-laulua hdessä muiden omaa kansallislauluaan laulavien skandinaavien kanssa.

2 kommenttia . Avainsanat: Joulu

Matkalla Murmanskissa - kuntapaikkajakoa

Maanantai 24.11.2008 klo 23.06

Lähdimme torstaina 20.11. kahden ruotsalaisen pastorin kanssa kohti Murmanskia. Ensin Sallan kautta Kantalahteen yöksi ja siitä perjantaina Murmanskiin. Sunnuntaina lähdimme paluumatkalle kohti Rajajooseppia ja Ivaloa ja tulimme sitä kautta Rovaniemelle.

Murmanskissa tapasimme paikallisen helluntaiseurakunnan työntekijät ja osallistuimme heidän tilaisuuksiinsa. Ystävyys ja yhteistyö on alkanut jo 90-luvun alusta.

Seurakunnan haaste niin Suomessa kuin Venäjälläkin on Jeesuksen antaman lähetyskäskyn toteuttaminen: "Menkää ja saarnatkaa evankeliumia". Markkinatalous ja tavaran kaupittelu niin täällä meillä Suomessa kuin uudella Venäjälläkin on nykyään yhtäläinen. Näitä mammonanpalvontatemppeleitä löytyy molemmista maista. Niitä nousee joka puolelle ja lisää ja ihmiset syöksyvät näihin paikkoihin pyhää ja arkea ja iltamyöhäänkin. Kaupoilla käyminen, tavaroiden katselu, hiplaaminen ja ostaminen tuovat jonkun tyydytyksen ja kaupoissa ihmisten kohtaaminen antaa yhteisöllisyyden tuntua.
Kaikki eivät pysty osallistumaan tähän kulutushurmioon, ei ole varaa, eikä mahdollisuutta. Niin Venäjällä kuin Suomessakin on väkeä, joka sinnittelee elämän perustarpeiden kanssa. - Kuitenkin kaikki tarvitsevat evankeliumin.

Olen omin silmin nähnyt kehitystä Venäjällä, kun ateistinen maailmankatsomus romahti, niin ihmisillä oli into ottaa vastaan Jumalan sanaa, ihmisiä tuli uskoon sankoin joukoin, seurakunnat kasvoivat ja uusia seurakuntia muodostui. - Tosin nykyään enimmäkseen vain ortodoksikirkkoja nousee ja parhaille paikoille, vapaiden suuntien kirkkorakennusten pystytys on tehty vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, ortodoksit vastustavat niitä.

Tämän kaiken touhun keskellä on menossa kuntavaalien jälkeiset paikkajaot. Tämä järjestelmä suosii isoja puolueita, joten ei kai tässä ole muuta kuin tyytyminen siihen mitä jää. Politiikka, tulee kreikankielisestä sanasta, joka voitaisiin kääntää sanaksi "juonittelu". Ja kylläpä se sitä välillä onkin, että "elä tässä sitten vielä kristillisesti"!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Murmansk, mammonanpalvonta, markkinatalous

Higginsin pariskunnan kuljettajana / Laulu Suomelle

Keskiviikko 19.11.2008 klo 0.18

Viime viikon loppu meni tiiviisti Juha Ketolan ja Paul ja Nuale Higginsín kuljettajana. Siinä sai kuulla rikasta raamatun opetusta. Higginsin pariskunnan historia on kiinnostava, koska mies oli entinen katolisen kirkon pappi ja vaimo entinen katolisen kirkon nunna. Kun he kohtasivat henkilökohtaisesti elämän Herran Jeesuksen, niin raamattua lukien he huomasivat, että raamatussa kerrotaan aviopareista, jotka tekivät Jumalan valtakunnan työtä yhdessä ja että avioliitto voi olla Jumalan suunnitelma heillekin.

Niinpä he nyt yhdessä kulkevat ympäri maailmaa ja puhuvat raamatusta niistä asioista, jotka ovat tänä päivänä ajankohtaisia. Raamatun kirjoitukset käyvät toteen pienintä piirtoa myöten.

           **************************

Maanantaina sitten alkoi arki ja Lapin Liiton pieni palaveri Oppipojassa, jossa tuli todettua tämä demokraattinen, matemaattinen laskutapa, jolla lasketaan edustuspaikkamäärät Lapin Liitossa. Kaikillahan on tiedossa, että tämä käytössä oleva järjestelmä ei millään tavalla rohkaise pieniä puolueita ja sulkee kokonaan ulkopuollelle sitoutumattomat ryhmät. Joten näille pelikentille pääsy vaatisi koko järjestelmän totaalisen purkamisen, jotta voitaisiin puhua rehellisestä ja puhtaasta demokratiasta.

Tämä järjestelmä tietenkin suosii isoja puolueita ja todennäköistä on myös, että he itse ovat olleet valitsemassa ja säätämässä lakeja, että tämä järjestelmä olisi käytössä "demokratiassa". Kyllä tällainen äänestysprosentti, nippa nappa 60 %, puhuu ajattelevalle ihmiselle nykyjärjestelmän epäoikeudenmukaisuudesta.

Eikö juuri pienimpien kuuleminen olisi kaikkein tärkeintä, esim. sitoutumattomien ja muiden pienten puolueiden ja aateryhmien mielipiteen kuuluminen yhteiskuntamme yhteiseksi hyödyksi ja rakentamiseksi.

Politiikan uskottavuus on todistettu, jos 40 % kansasta jättää mielipiteensä ilmaisematta. Kaikki aikaisemmatkin imperiumit ja hallintamuodot ovat tulleet tiensä päätökseen. Näissä kaikissa on ollut yksi yhteinen tekijä: poliittinen rappio. On tullut jonkinlainen eliitti, joka on lainsäädännöllä tukenut vain omaa egoaan ja valtaansa.

Näemme nyt kuinka tässä eliitissä olevat valtapuolueet vähät välittävät tavallisen kansalaisen ahdingosta. Viestit ja lupaukset ovat katteettomia. - Ehkäpä olemme näkemässä tämän "nykydemokratian" syöksykierrettä kohti päätepistettään.

Kuitenkin rohkaisi Higginsin pariskunnan raamatusta nostama toivo paremmasta, vaikka tulemmekin kansakuntina kohtaamaan suuriaa ahdistuksia ja vaikeuksia, niin lopulinen päämäärä tulee olemaan kirkas ja mahtava. - Se sanoma, mihin suomalaiset ovat vaikeina ja pimeinä aikoina turvautuneet, on Jumalan sana. - Näihin seuraavan laulun sanoihin painan pääni tyynyyn ja nukahdan. Hyvää ja siunattua yötä sullekin!

LAULU SUOMELLE
Miksi suomi olet levoton
vielä turva Jumalassa on
vaikka sammuis tähdet
älä pelkää
Jumala ei hylkää
siihen luota vaan
:,:vesi virtaa alla routamaan.:,:

Vielä kukkii koko tämä maa,
vielä kiittää kansa Jumalaa,
vielä laulaa västäräkki,
kerran kunniaksi Herran
virren ihanan
:,:ja sen ääni on kuin leijonan:,:

Nouse salkoon lippu valkonen,
piirrä pilviin risti sininen,
se on kallein aarre
isänmaamme,
merkki Kuninkaamme,
liitto ikuinen.
Nouse salkoon toivo sydänten,
nouse salkoon Risti Jeesuksen.
La-la-lai-lai-la-la-la-la-lai…..

1 kommentti . Avainsanat: Higgins, Laulu Suomelle, Lapin Liitto

Valtuustokeskusteluja, budjetista, ym.

Tiistai 11.11.2008 klo 23.59

Kaksi päivää on valtuustossa keskusteltu mm. budjetista. Puheenvuoroja pidettiin molempina päivinä kolmisensataa, eli täysiä työpäiviä ja ihan mielenkiintoisia keskusteluja.

Erityisesti panin merkille, kuinka kaupugin hallituksen varapuheenjohtaja Esko Riepula (SDP) tykkäsi istua varapuheenjohtajan paikalla ja näytti kovinkin, voisko sanoa, otetulta siinä tehtävässä. Mutta Riepulan puheiden sisällöt eivät mitään kovin perusteellisia olleet, vaikka odotin yliopiston rehtorilta sen tasoista kommunikointia niin kuin voisi tuontasoiselta mieheltä odottaakin, eli viisauksia. Muutamia lausahduksia oli ihan alta lipan. Mutta ei siinä mittään, kaikillahan meillä joskus tökkii niin sanat kuin muukin. Pääasiassa kuitenkin hyvässä hengessä edettiin ja sinettäläisetkin saavat liikuntahallinsa.

Pääsääntöisesti nämä virkamiesten valmistelemat isot paperiniput ja hallituksen pöydältä tulleet esitykset tulivat ihan kivuitta hyväksytyiksi. Varmaan monestakin perspektiivistä katsotiin asioita ja nyt on hyvä lähteä uudelle valtuustokaudelle. Tietenkin on pieni huoli, mitä maailman tilanteet tuovat tullessaan. Huomenna on vielä tulevalle valtuustokaudelle palaveri, jossa väännetään kättä lautakuntapaikoista.

Niinkuin lehdessäkin jo luki, niin emme mene enää yhteiseen valtuustoryhmään Kokoomuksen kanssa, vaan rakennamme omaa työtämme. Vaikka emme voi moittia Kokoomuksen kanssa tehtyä yhteistyötä, vaan olemme saaneet pitää melko vapaat kädet, niin oman valtuustoryhmän kautta työ Kristillisdemokraattina välityy kaikkein parhaiten.  Myöskin täytyy ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat meitä äänestänneet, että toimimme annetujen valtakirjojen mukaisesti.

Kiitän Kokoomusta yhteistyöstä ja varmasti teemme yhteistyötä edelleenkin, samoin kaikkien muidenkin puolueiden kanssa. 

Kristittynä ihmisenä haluan ennen muuta luottaa, että Jeesus Jumalan Poika voi antaa ajatuksia ja ideoita, vaikkakin välistä melko vajavaisesti olen niitä esiin tuonut.
Tämä se on minun mottoni:
"Harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt ja rukoiltaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne" Jeremia 29:7

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuustokeskustelu, budjetti

Neuvotteluja, vieraita Israelista

Maanantai 10.11.2008 klo 23.39

Tässä käymme valtuustoneuvotteluja pari päivää ja keskiviikkona on puolueiden keskustelut luottamuspaikoista. Toive on, että saisimme myös Kristillisdemokraatteja eri lautakuntiin.

Samalla tässä on jo valmistautumista Higginsien ja Juha Ketolan Lapin kiertueeseen. Toimin heidän autonkuljettajanaan. Ensi viikonloppuna on sitten Rovaniemellä ihan isompi juttu helluntaiseurakunnassa. Mukaan liittyy myös muusikko Lasse Riutamaa.

Sen perään onkin piirin syyskokous ensi sunnuntaina. Eli ohjelmallinen viikko on tiedossa.

Tähän sain onneksi latinkia isänpäivänä lastenlapsien antaman kannustuksen turvin. Siellä on ainakin sataprosenttinen kannatus papalle.

Kommentoi kirjoitusta.

Pyhäin miesten päivä oli eilen

Sunnuntai 2.11.2008 klo 22.56

Ehkä näinä päivinä olisi hyvä muistaa edesmenneitä isiämme ja sitä, minkälaisen tien he ovat meille valmistaneet. Niukkuudestaan he säästivät meille perinnön, jota kuitenkin pidetään halpana. Tänä päivänä vaaditaan keinoja kaihtamatta, että: "pitää saada ja pitää saada", ei olla valmiita säästämään saatika omastaan jakamaan.

Mielestäni kannattaisi ottaa tämä sana "säästäminen" ihan sanavarastoon uudestaan ja näin varautua pahan päivän varalle. Nousukausi kesti nyt muutaman vuoden, tosin ajattelen esittää kysymyksen, että olikohan tämä nousukausi? - Ajatellaanpa tätä lopputulosta, esimerkiksi näitä uutisoinnissa nyt esiin tulevia miljardilukuja ympäri maailmaa. Pörssipelaajat ovat pelanneet ja pikku hiljaa näiden pöydiltä paljastuvat totuudet. Islanti on konkurssikypsä, jne. Markkinatalous lähettelee ilouutisia: "Taas saavat marketit olla sunnuntainakin auki" ja "Joulumyynnistä odotetaan yhtä kulutusjuhlaa".  - Minulla olisi viesti kansalle: "Osta vasta joulun jälkeen sen mitä tarvitset, kun alennusmyynnit alkavat;)"

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhät, omaiset, säästäminen

Saamelaisten mielenilmaisu saamen pukujen käyttämisestä

Torstai 30.10.2008 klo 23.02

Teatteritalolla oli saamelaisten mielenilmaisu saamen pukujen käyttämisestä. Täällä on siis parast´aikaa ollut saamelaisten päivät, joille on kerääntynyt saamelaisia koko Pohjois-Kalotin alueelta. 

Suomalaisissa muka-viihdeohjelmissa ja mainoksissa on tämän tästä suorastaan häpäisty yhtä kansanryhmää. Siinä mielessä on tosi hyvä, että saamelais-nuoret ovat nousseet ja panneet rajoja puvun käytölle, sekä "saamelaiselle ohjelmapalvelutarjonnalle". Minua ei todellakaan naurata sellainen viihde, jossa joku ihmisryhmä otetaan kohteeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Saamelaiset, saamenpuku

Uusi valtuusto ja hallitus kaupungissamme, ruvetkaamme tositoimiin

Keskiviikko 29.10.2008 klo 23.09

Valinnat valtuustoon on tehty ja tarkistuslaskelmat suoritettu. Nyt on sitten ikäänkuin uudet vaalit esissä. Nyt on hallituspaikoista kyselyä ja mediakin jo kyselee ja odottaa vastauksia. 12.11. on puolueitten yhteinen kokoontuminen, johon mennessä löytyy toivottavasti hyvin valmisteltu hallituspaikkojen jakosuunnitelma.

Keskusta luonnollisesti suurimpana näyttänee kaapin paikan.
Tietenkin meitä pieniä puolueita askarruttaa, saisimmeko me, Kristilliset ja Perussuomalaiset, jopa hallituspaikan. Se olisi laajaa hallituspohjaa ajatellen ihan terveellinen ajatus. Hallitukseen tulisi tällöin laajempi ja demokraattisempi näkemys neljäksi seuraavaksi vuodeksi.

Kaupungin talouden tasapainoon saattamiseksi tarvitaan jokaisen ryhmittymän panosta ja näköalaa alueen ihmisten elämän tarpeista. Tarvitaan tulevaisuuden toivon luomista ja sellainen meininki, että me kaikki pyrimme rakentamaan tätä kaupunkia kaikkien kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Haasteellisessa maailman taloustilanteessa joudumme varmasti tekemään myös omassamme vaikeitakin päätöksiä, keneltä/mistä joudumme leikkaamaan. Jo nyt on mahdolliset työttömyysuhkat ja köyhyyden lisääntyminen koko yhteiskunnassa. Sitä varten valtuustossa ja hallituksessa on oltava sellaisia silmäpareja, jotka huomioivat nämä taloudelliset eriarvoisuudet.

Meidän tulee päätöksen teossa huomioida erityisesti sairaat, vanhukset, työttömät ja lapsiperheet, jotka ovat ns. heikoin lenkki. Kun me näemme ja kuulemme kuinka hyvinvoinnista huolimatta keskuudessamme on paljon epätoivoa ja köyhyyttä ja suoranaista hätää, meidän on pyrittävä luomaan semmoiset työkalut, joilla heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ja perheiden elämäntilanteisiin saataisiin ennalta ehkäisy. Auttaminen tulisi olla jokaisen puolueen ohjelmassa ensimmöisenä. Kun tuemme heikointa, niin sen mukana vahvistuu koko yhteisö.

Siinä on lupausten täyttämistä jokaiselle valtuutetulle ja puolueelle ja niitä lupauksiahan jokainen valtuutettu on vuosikymmeniä toitottanut vaaleista vaaleihin. Valitettavasti kansa, ihmiset ovat toistuvasti joutuneet pettymään poliitikoiden katteettomiin lupauksiin. Kuinka pettyneitä ihmiset ovat päättäjiin, siitä kertoo  äänestysprosentti, joka on kiikun kaakun 60 %, missä on 40 %? Politikoinnilla on 40 % kansasta saatu siihen pisteeseen, että he eivät luota poliitikkojen lupauksiin, koska poliitikot itse ovat omilla toimillaan antaneet sellaisen signaalin, että vain kerran neljässä vuodessa politiikka tarvitsee kansan ääntä.

Kaikki olemme nähneet, kuinka kun uudet eduskunnat ja uudet valtuustot kun istuutuvat paikoilleen, niin ensimmäisenä on esim. kansanedustajien ja kaupungin johtajien palkat tarkistettu. Se tuntuu ihan moraalittomalta, kun samaan aikaan rakkaan isänmaamme leipäjonoissa on ihmisiä, jotka tarvitsisivat kipeästi vaikka murto-osan noista korotuksista.

Ennen vaaleja on kaikilla puolueilla showta, on kintasta ja muuta tilpehööriä, mutta vaalien jälkeen nämä unohtuvat. Ajatellaan nyt niitä 40 %:a, jotka jättivät äänensä antamatta.
Kaikkien päättäjien tulisi vaikkapa ihan kuukausittain käydä kohtaamassa näitä ihmisiä, jotka ovat olleet siellä leipäjonoissa. Tämä isiemme meille rakentama hyvinvointi ja vauraus onkin tullut ruokkimaan jonkin kansanryhmän ahneutta, mentaliteetilla 'minulle, minulle, minulle'.

Raamatusta tähän kaikkeen löytyy malli, joka on kaikkein tuloksellisin ja hienoin malli: "Vanhurskaus (=oikeamielisyys) kansan korottaa ja jakuu, että "synti on kansakuntien häpeä".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valtuusto, hallitus, leipäjonot, palkankorotukset

Viisasten juoma vai luuserien lohtu?

Tiistai 28.10.2008 klo 19.19

Sattuipa silmääni  Työ Terveys Turvallisuus -lehti: Uusin lehtiViisasten juoma vai luuserien lohtu? (pääkirjoitus)

Siinä puhutaan ajankohtaista ja täyttä asiaa ja ihan oikeilla sanoilla, eikä kuitenkaan paatoksella. - Jospa tästä ottaisimme opiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkoholi, kuolema, alkoholivero

Vaalien tiimoilta

Maanantai 27.10.2008 klo 22.03

Tämä päivä on mennyt tuloksia sulatellessa ja onnitteluja vastaanottaessa. Olen omalta kohdaltani todella kiitollinen kaikille äänestäjilleni ja tukijoilleni!

Suurin kiitos kuuluu Jumalalle. - Tässä olen nyt haasteen edessä, että kykenisin oleman sen luottamuksen arvoinen, johon 'valtakirjani' nyt oikeuttaa ja edellyttää.

Eilen illalla oli Kaunon järjestämät vaalivalvojaiset, oli mukavaa yhdessä jännittää tuloksia.
Tavoitteemme oli saada kolme valtuutettua, mutta jäimme harmittavan vähän siitä. Maijasen Irman ei olisi monta ääntä enää tarvinnut saada, kun olisi ollut sisällä valtuustossa. Odotellaan vielä tarkistuslaskennat.

Koko Lappia ajatellen tuloksemme oli hieno. Pelkosenniemelle pääsi Pyhäjärven Milja, Kemijärvelle Aallon Pirkka ja Lautamon Kristiina.

Nyt tehdään tämä valtuustokausi loppuun ja samalla aletaan rakentaa uutta valtuustokautta ja järjestäytymään uusien voimasuhteiden mukaisesti. - Voimasuhteet muuttuivatkin koko valtakunnassa. Perussuomalaisten tulo varmasti tuo koko poliittiselle kentälle uusia ajatuksia.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalit, tavoitteet,

Sampoaukiolla ihmisvilinässä

Lauantai 25.10.2008 klo 20.00

Tämä päivä alkoi Lapin Kansan haastattelulla.

Sampoaukiolla olin päivän ja siellä olivat kaikki puolueet, myös Perussuomalaiset. Oli monelaista tarjolla, karkkia, soppaa, lättyjä ja kahvia sun muuta suuhunpantavaa. Ehdokkaat jakoivat innokkaasti esitteitään, minä mukana.

Lapin Radio oli myös paikalla ja kävipä se mikrofoni minunkin huulilla. Mikrofonin välityksellä sain kertoa terveiset ja kuulumiset Lapin ihmisille.

Paljon nuoria lapsiperheitä oli liikkeellä. Siinä vahvistui ajatus, että Kristillisdemokraattien jo pitkän aikaa ehdottama perheministerin paikka pitäisi perustaa. Perheministerille riittäisi töitä ja hän voisi keskittyä juuri perheiden elämän tukemiseen liittyvien asioiden hoitamiseen. Eipä siitä voisi muuta kuin hyvää vain seurata.

Päivän päätteeksi kävimme vaimon kanssa jakamassa pari-kolmesataa KD-esitettä postilaatikoihin ja sitten lauantaisaunaan.
Huomenna nähdään työn tulokset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sampoaukiolla, lapsiperheet, perheministeri

Ounasvaara ja rakentaminen

Lauantai 25.10.2008 klo 8.22

Ounasvaaran rakentamisesta/rakentamattomuudesta on näin vaalien alla taas yritetty tehdä kiistakapulaa. Itse ikäni Rovaniemellä asuneena muistan Ounasvaaran metsäisenä hiihtelymaastona. Ei ollut pallohallia, urheiluopistoa, hotellia, eikä hiihtokeskuksta hyppyreineen, eikä teitä. Kuitenkin niiden rakentaminen 60-luvulta alkaen on tuonut Rovaniemelle osan siitä imgosta, joka meillä nyt on. Ne ovat tuoneet meille turisteja, elämää ja toimeentuloa.

Syvimmiltään minun elämääni ei häiritse, jos Ounasvaara on rakentamatta tai sitä vielä pikkuisen rakennetaan. En pidä sitä elämän kynnyskysymyksenä. Sitä on enemmänkin sosiaalinen ja henkinen pahoinvointi ja yleinen tyytymättömyys. Esimerkiksi pistetalot, jotka ovat rinteen alareunassa, niin pieni nauha muutamia omakotitaloja kaupunkiin päin ei kokonaisuutta rikkoisi. Omakotitalot on helppo maastoon upottaa. Hyvä esimerkki talojen maastouttamisesta on Häkinvaara, jossa luonto on säilytetty talojen ympärillä.

Pääasia on ihmisen hyvinvointi. Tietenkin Ounasvaaran rakentaminen saattaa joillekin aiheuttaa kipua, enkä halua sitä olla lisäämässä, vaan rakennusasiat, kuten muutkin yhteiset asiat, ovat sovittavia asioita.

Kaikessa rakentamisessa nostaisin ensimmäiselle sijalle ihmisen ja ihmisistä muodostuu perhe ja perheistä suvut ja koko yhteiskunta.


Tähän nousivat mieleeni minulle rakkaan Suojelus-enkeli -laulun sanat:

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
/: vaan ihana enkeli vieressä käy. :/

On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein sen käytävä liukaskin lie.
Niin helposti lapsonen langeta vois,
/: jos käsi ei enkelin kädessä ois. :/

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ ihana enkeli kotihin vie.
Oi lapsi, jos koskaan et ottaa sä vois
/: sun kättäsi enkelin kädestä pois. :/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ounasvaara, rakentaminen

Pientä kiertelyä kauppakeskuksissa

Torstai 23.10.2008 klo 22.41

Tänä päivänä oli pientä kiertelyä kauppakeskuksissa. Ja useasti asioista puhuttaessa tulevat esille ihmisiä lähinnä olevat asiat.
Yksilöihminen tarvitsisi juuri sillä hetkellä vastaukset moniin kysymyksiin. Monilla on taloudellisia ongelmia. Yllättävän monet ihmiset ovat täysin ulkopuolella turvajärjestelmistä. Ovat karenssissa tai sairauspäivärahalla. Sosiaalisen avun saanti tulisi tapahtua välittömästi, eikä vasta jonotusten jälkeen.

Lisäksi ihmisillä on yksinkertaisesti hengellinen tyhjiö. 

Teemaa vahvistamaan tuli Englannista pastoreita Syyssateiden tilaisuuksiin ja heidän kanssaan lounastaessa tulivat juuri nämä samat asiat esille. Yhteiskuntien ongelma on Jumalasta erkaantuminen. Hyvä Sanoma on vuosituhansien aikana nostanut yksilöihmisiä, perhekuntia ja suvuittain ja ihan kansakuntina tosi vaikeista olosuhteista. Missä vain on käännytty Jumalan puoleen, on tapahtunut elpyminen ja koettu siunaus. - Sama toimii tänäänkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiertelyä, kauppakeskukset

286, eli kaks kasi kuus, numeroni

Tiistai 21.10.2008 klo 23.09

Numero, jota ole tuonut esiin:

Kaks kasi kuus,
se soi hienosti suus,
niinkuin blues!
testaa siis itse
numero kaks kasi kuus!

Viikko on mennyt Sampoaukiolla Kristillisdemokraattien teemoja tuoden 'Kotikuntasi terveydeksi'.

Todella paljon on myönteistä palautetta tullut. Linjasta, jota olen esiin tuonut 'Raittiisti, Rehellisesti, Rohkeasti, Terveellisesti, Kristillisesti' on sanottu, että 'Oikeilla jäljillä olette'.

On myös joiltain tahoilta tullut palautetta, että politiikka ja uskonto eivät kuulu yhteen. Mutta uskonto onkin eri asia kuin usko. Ne arvot ja asiat, joille elämäni olen laskenut, ne eivät ole uskontoa, vaan uskoa. - Uskoa elää raitiisti, uskoa elää rehellisesti, uskoa elää rohkeasti, uskoa elää terveellisesti ja uskoa elää kristillisesti.

Nämä kaikki ajatukset löytyvät raamatusta. Minä suosittelen jokaista kannattajaani ja ihan jokaista ihmistä tutustumaan tähän 'Kirjojen Kirjaan'. Siellä lukee, että 'Vanhurskaus (=oikemielisyys) kansan korottaa'.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 286, , Rehellisesti, Rohkeasti, Terveellisesti, Kristillisesti

Huonot tiet, kalaportaat, lohi ja tulvavarustelut

Tiistai 21.10.2008 klo 10.29

Eilen oli Meltauksen kylällä Lapin Liiton ja kylätoimikunnan organisoima tilaisuus.

Aiheina olivat puunkuljetusten vaikutus tiestöön ja teiden korjaaminen. Toisena aiheena oli jokirakentaminen siten, että saataisiin kalaportaat ja lohikala nousemaan jälleen rakennetussa joessa. - Lisäaiheeksi tuli myös tulvarakentaminen ja sen eri vaihtoehdot.

Kuulimme asiantuntijoiden esitykset teiden korjaus- ja ylläpitotöistä, ennusteet puunkuljetuksen lisääntymisestä teillä ja että sitä varten pitäisi varautua.

Kuulimme asukkaiden näkökulman tiestöstä ja mitä rakentaminen heidän mielestään on ollut ja mitä sen pitäisi olla. - Eipä siinä voi muuta, kuin pitää myös itse ajaa nuo tiet läpi ja antaa mahdolliset palautteet tieurakoitsijalle.

Kalaportaat ovat ehdottomasti parasta, mitä joille voidaan nyt tehdä. Isämme menivät aikanaan retkuun, kun jokiherrat tulivat maita ostamaan ja siinä kiireessä jäi toiseksi se, että lohikalan kalastus loppuu ja rantatontit menevät taskurahoilla jokiyhtiölle.

Mielenkiintoista olisi saada terveysvertailuja sille, että mikä vaikutus ihmisten terveyteen on ollut lohen syönnin vaihtuminen sian lihan syöntiin.

Rovaniemi eräs on tulvaherkimmistä alueista.
Tulvavaikutuksiiin varustautumisesta kuultiin kolme vaihtoehtoa.
1) Sulamisvesien pysäyttäminen (altailla)
2) Joen ruoppaaminen (ruopattu alue täyttyisi jälleen)
3) Saarenkylän alueen pengerrys (voisi johtaa rantojen syöpymiseen jo vyörymiseen)
Näistä kaikista keskusteltiin.

No, poliitikot kun mukana olivat, niin puoliväkisinhän siihen piti omat ohjelmat väliin lykätä;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Huonot tiet, kalaportaat, lohi, tulvavarustelut

'Kolmen koplan vaalipaneeli'

Tiistai 14.10.2008 klo 23.53

Olin Norvajäven, Saarenkylän ja Oikaraisen kylien vaalipaneelissa.

Oikaraisen kylälle tärkeää oli saada kevyen liikenteen väylät ja sitten myös siltakysymyksestä keskusteltiin paljon.

Kyläkoulun olemassaolosta keskusteltiin kovasti. - Itse olen sitä mieltä, että jos kylällä on lapsia, siellä täytyy olla myös koulu.

Tähän kohtaan tuli ajatus, että aikasemmin oli kansa köyhää, pienet asunnot ja isot perheet. Tänä päivänä on isot asunnot, vaurautta, autoja pihalla, mutta lapsia on vähän, jos ollenkaan.

Voisko nykytilannetta kutsua nykyaikaiseksi hyvinvoinniksi? Mammonaa on ympärillä, mutta ei lapsia. Yleensäkin vauraus on lisääntynyt, mutta syntyvyys on alentunut. Tuntuisi, että voisi olla mahdollisuudet ihan suurperheille.

Nykyisin molempien vanhempien panos tarvitaan markkinavoimien pyöritykseen. Mikä on hinta? Ei ole aikaa, eikä varaa synnyttää kuin korkeintaan kaksi lasta, koska äidin on pakko lähteä mukaan tähän kilpailuun ja juoksuun.

Ajatteleppa taas ite??

No, Sierilän voimalaitoksesta ei käyty keskustelua.

Kommentoi kirjoitusta.

Yhteisöllisyys, hyvinvointi, lammaslauma ja paimen

Lauantai 11.10.2008 klo 21.05

Muutama vuosi sitten ajoin Venäjälle rahtia, se on siinä mielessä hyvää hommaa, että on aikaa ajatella.

Kun raamattu puhuu, että 'Vanhurskaus kansan korottaa', niin päättelin, että täytyy näkyä yhteiskunnassa siitä joku selvä merkki, esim. terveytenä, hyvinvointina, pitkäikäisyytenä, jne. Kun ajelin ympäri Suomea, niin huomiotani kiinnitti eräs asia. Kokkolan ja yleensä Pohjanmaan alueella huomasin rukoushuoneita ja kirkkoja ihan muutaman kymmenen kilometrin välein. Siellä oli helluntalaisten, vapaakirkollisten, babtistien ja tietysti peruskirkollisten kokoontumispaikkoja ja muitakin yhteisöjä.

Niinpä päättelyssäni aloin ajatella, että tällä alueella pitäisi vanhurskaudesta aiheutuvat posiitiiviset asiat olla myös yhteiskunnasta mitattavissa. - No oli tosi hyvä työpaikka ja tosi hyvä mahdollisuus kuunnella radiota, Ylen 1:tä, josta tulee hyviä asiaohjelmia. Niin annas olla, taas jossain päin Suomea rekan ratissa istuessani kuulin radiosta asiaohjemaa, jossa käsiteltiin Suomessa eripuolilla olevaa terveystilannetta ja ikärakennetta. -  Olivat päätyneet juuri siihen samaan, jota olin itsekin ounastellut. Tutkijat olivat havainneet, että juuri rannikkoseutu, Pohjanmaa on aluetta, jolla asukkaat ovat pitkäikäisimpiä ja kaikin puolin terveempiä, verrattuna koko Suomen asukkaisiin. Myös PKS-yrittäjyys on siellä runsaampaa.

Tietenkin yksi tekijä on terveellinen ravinto, joka varmaan rannikkoseudulla elävillä on, he syövät ehkä runsaammin kalaa verrattuna muun Suomen asukkaisiin.

Mutta se mitä tutkijat toivat esiin merkittävänä hyvinvointitekijänä, oli kuitenkin yhteisöllisyys. Tietenkin siinä taas on kieli, ym. tekijät, jotka rannikkoalueella yhteisöllisyyttä lujittavat. Uskon kuitenkin vakaasti, että elävät seurakunnat tuovat vanhurskauden kautta siunauksen alueensa elämään ja sitä kautta hyvinvointia.

Itseäni tämä asia kiinnostaa ja olen todella iloinen, että näiden pohdintojen jälkeen pääsin kaupungin valtuustoon ja näillä sektoreilla omalta osaltani olen saanut tuoda tätä, nyt jokaisen huulilla olevaa sanaa, 'yhteisöllisyys'.

Mitä tämä yhteisöllisyys syvimmillään antaa, se on elämän rikkautta. Niinpä rohkaisen kaikkia hakeutumaan tällaisiin seurakuntiin, missä julistetaan Jumalan sanaa, huomiodaan lähimmäisiä ja pyritään toteuttamaan Jeesuksen käskyä 'Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi'.

Jeesus puhuu omistaan verraten heitä omiksi lampaikseen. Ja lampaathan ovat yhteisöllisiä, elävät mielellään laumassa, vaikka ovat kaikki erilaisia. Paimen käsittelee jokaista lammastaan persoonana, yksilönä ja paimen ruokkii jokaisen.

Raamatussa kerrotaan Joonasta, että kun hän saarnasi Niiniven kaupungille parannuksen saarnaa ja tämä kaupunki, johtomiestensä johdolla, teki parannuksen ja kääntyi yhdessä Jumalan puoleen, niin koko kaupunki pelastui.

                    ********************'

Vastakohta tälle on oman edun tavoittelu, rahan tavoittelu, kilpailu paikasta yhteiskunnassa hintaan mihin hyvänsä. Siinä ei paljon toisen ihmisen kunnioittamista ajatella.

Myös tämän päivän ikään kuin sivistynyt tapakulttuuri on sitä, että ollaan muka kohteliaita ja viisaita, korostetaan yksilön vapautta ja oikeutta tehdä mitä haluaa. Ja kaikkialta sitten tulvii virikettä mitä haluta. - On unohdettu, että vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteisöllisyys, hyvinvointi, lammaslauma

Eläkeläisten parissa tänään

Perjantai 10.10.2008 klo 22.10

Tänään olin eläkeläisten vaalipaneelissa. Väkeä oli paljon. Meitä vaalipanelistejakin oli paljon ja eri puolueista. Ehdokkaita kiinnostavat eläkeläiset ja heidän asiansa ja puolestaan eläkeläiset olivat kiinnostuneita kuulemaan, mitä meillä oli mielessä. Kahviakin tarjottiin.

Eläkeläiset kyselivät mm. virikkeellisistä toimintamahdollisuuksista ja heillä oli myös huoli, mistä saisivat uudet toimitilat. Myös lääkäripalvelujen saatavuus puhutti.

 

Iltapäivällä kävin Sisu-auton korjaamolla ja siellä oli Mersedes-kuorma-autojen koeajotilaisuus. Mielenkiintoista oli ajaa viimeistä mallia olevalla Mersedeksen puutavara-autolla. Kaikki nykyaikaiset laitteistot, penkin säädöt, sun muut vipstaakit ja tietenkin automaativaihteisto. Moottorissakin oli potkua tosi reippaasti, joten Napapiirin mäkikin nousi mukavasti ylös enempiä nikottelematta.

 

Sitten kävin Köyhällä ja analysoitiin mm. 'koululiisinkihommia', ym.

2 kommenttia .

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »